Rakas oli todella huonolla tuulella. Rakas sanoi että se oli lähdössä Alkoon hakemaan meille viiniä. Rakas oli hiljaa, sen silmät oli tyhjät, tiesin että jotain oli pahasti vialla. Kysyin siltä mikä hätänä, se vastasi "Oon ihan kunnossa nyt, älä huoli, nähdään".
Se kai tarkoitti "nähdään tuonpuoleisessa". Se pyysi että tiskaan astiat ja haen kipon sen työpöydältä tiskiin, ja lähti ulos ovesta. Sen työpöydällä ei ollut kippoa vaan itsemurhakirje. En pystynyt lukemaan sitä kuin puoleenväliin asti ennen kuin huusin, nappasin puhelimen ja avaimet, ja juoksin sen perään. Soitin hätänumeroon, mun ääni pysyi yllättävän vakaana. Soitin Rakkaan äidille, sekin kuulosti häiritsevän tyyneltä mutta tiesin miltä siitä tuntui kun kuulin miten se käski Rakkaan pikkusiskot nukkumaan HETI.
Hetken päästä Rakas soittaa että se onkin tulossa kotiin,
"Ei mitään hätää rakas, oon tulossa, anteeksi, olin kahden vaiheilla".
En ole koskaan ollut niin onnellinen nähdessäni puhkiruostuneen, punaisen opel astran kurvaavan kotitietä pitkin parkkipaikalle. Itkin ja heilutin ja juoksin vastaan, halasin ja rakastin varmaan puoli tuntia siinä parkkipaikalla, kylmässä tuulessa. Sattuu. Rakastan niin kovasti. Rakastan. Huolettaa ja itkettää. Olin niin onnellinen ja helpottunut, en ole koskaan ollut noin peloissani. Rakaskin itki - se ei ikinä itke.
Halittiin, itkettiin, puhuttiin, torkuttiin, kuuntelin sen huutoa hiljaa ja pidin sitä sylissä. Mentiin yhdessä suihkuun ja pesin sen selän kirsikantuoksuisella saippualla. Se hymyili ja hihitti taas, ja sen silmät kimmelsi jälleen. Se oli käynyt Alkossa, ja ostanut kaksi viinipulloa eikä vain yhtä, ja kaupasta kaksi suklaalevyä yhden sijaan. Se oli niin lähellä mutta se pystyi siihen silti, ja olen ylpeä ja onnellinen ja pakahtua rakkaudesta ja huolesta.
Huomenna soitetaan lääkärille.
Kyllä tämä tästä.
Pelkäsin menettää mutta en mennyt lukkoon.
Pelkäsin että olisi pitänyt herätä yksin, kuulla Rakkaan äidin itkuinen ääni että poliisi on löytänyt Rakkaan jostain ojasta autoineen päivineen ja tajuta että olisin keittänyt liikaa kahvia. Olen niin tottunut siihen että Rakas on täällä.
Kissallekin olisi tullut ikävä, Rakas paijaa sitä niin kamalasti. Rakas on hellä.
Sattuu niin kamalasti.
Haluan satuttaa itseäni mutta pelkään että Rakas syyttää itseään siitäkin, niin kuin se syyttää itseään kaikesta mikä on väärin maailmassa. En mä satuta. Kuolema vaan tuntuu kamalan lähellä, hivelee hiuksia, hyräilee hiljaa.
