Peto

Tarvitsen muotin johon kaataa sula, kupliva, pronssinen vihani

olen sille vain astia joka pitää sen hehkuvana

minun sisälläni siitä ei ole hyötyä, se vain polttaa sisuksiani

ja kärventyneen lihan haju on jo ominaistuoksuni

hiljaisuuteni taistossa tavaramerkkini

Peto sisälläni kiemurtelee levottomana

valmiina saalistamaan mutta vailla saalista

sen turhautunut murina kohoaa kurkustani vienona kehräyksenä

Yskin kömpelösti savun katkua pois keuhkoistani

ulos tulvahtaa pisara hehkuvaa kuolemaa

ja hetken aikaa kehräys on ärähdys

ihmiset osoittelevat, nauravat, syyttävät, halveksivat

tai ovat kuin eivät huomaisikaan

häpeän ja olen taas hiljaa

Häpeän ja olen hiljaa

vaikka heidän pitäisi vapista pelosta ja menettää järkensä

kuin elävät jotka ovat nähneet kuolleiden valtakunnan

heidän pitäisi kirkua kauhusta

jähmettyä paikalleen kuin jänikset pedon edessä

He eivät vapise

He eivät huuda

He hymyilevät

Viha sisälläni kasvaa.